Järvimalmi on järvien pohjasta löytyvää rauta(III)oksidipitoista hiekkaa (rautamalmia), jonka Fe-pitoisuus on noin 20–47 %. Järvimalmia eli limoniittia esiintyy Suomessa pääasiassa sisämaan järvialueilla. Malmia on hiekkapohjaisissa järvissä rantojen läheisyydessä 1–5 m:n syvyydessä 20–200 cm:n paksuisina kerroksina. Järvimalmi on uusiutuva luonnonvara. Limoniitti syntyy rautapitoisten kivi- ja maalajien rapautuessa eroosion seurauksena. Tällöin rauta(II)- ja rauta(III)-ioneja joutuu pohjaveteen, joka puolestaan kulkeutuu järviveteen. Rauta(III)oksidin alhaisen liukoisuustulon vuoksi järvessä malmi alkaa saostua. Limoniitti muodostuu jonkin kiinteän esineen, kuten kiven tms. ympärille, jonka jälkeen malmia kertyy lisää kerros kerrokselta. Noston jälkeen järvimalmia alkaa pian saostua uudelleen samoille paikoille. Järvimalmi sisältää myös mangaania ja fosforia. Kansanomaiset nimet limoniitille ovat hölmä, malavi, rautamaa, malvi ja rautamulta. Järvimalmi uusiutuu noston jälkeen kymmenessä vuodessa, minkä jälkeen ”malmisato” voidaan jälleen korjata talteen.

Järvimalmia on useita eri tyyppejä. Malmi saattaa olla väriltään keltaista, punaista, ruskeaa tai lähes mustaa. Mitä mustempaa malmi on, sitä suurempi on Fe(II)-oksidien pitoisuus, kun taas Fe(III)-oksidit tuottavat punertavan ruskean värin. Järvimalmi voi olla koostumukseltaan huokoista ja haurasta tai se voi esiintyä pyöreinä, litteinä tai herneenmuotoisina palasina tai suurina levyinä.

Suomessa järvimalmi oli ennen kaivostoiminnan laajamittaista aloittamista tärkein raudanvalmistuksen raaka-aine. Järvimalmia on pelkistetty rautakauden alusta talonpoikaisissa maakuoppauuneissa ja harkkohyteissä. Pelkistimenä on toiminut puuhiili. Niiden hyötysuhde oli huono: vain noin neljäsosa malmin sisältämästä raudasta saatiin talteen, ja hiiltä kului liki kymmenkertainen määrä raudansaantoon verrattuna (nykyaikaisissa masuuneissa hiilen kulutus on noin puolet raudansaantoon nähden). Keskiaikainen pätsi, jota lietsottiin palkeilla, paransi sekä saantoa että hyötysuhdetta. Ensimmäiset todelliset masuunit, joista rauta saatiin sulana takkirautana ulos, rakennettiin 1600-luvulla. Laajimmillaan limoniitin käyttö oli 1880-luvulla, kunnes nykyaikaisten louhintatekniikoiden ja räjähteiden käyttöönotto alensi kaivosmalmien hinnan niin alas, ettei limoniitti enää kyennyt hintakilpailuun. Suomalaisten rautaruukkien masuunit käyttivät järvimalmia pitkälle 1800-luvun lopulle.

Lähde: Wikipedia

Sourun rautaruukki toimi nykyisin Kuopioon kuuluvan Karttulan pitäjän Sourun kylällä vuosina 1868–1908. Ruukki käytti raaka-aineenaan järvien pohjasta nostettua järvimalmia (limoniittia).

Ruukin perustivat 1868 venäläiset aatelismiehet Samjannikov ja Poletika. Ruukin valmistama takkirauta toimitettiin Pietariin Nevan konepajalle, joka valmisti sotalaivoja ja höyryvetureita. Sourun ruukki työllisti enimmillään vuonna 1896 noin 200 työntekijää. Raudan tuotanto oli suurimmillaan 1880-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ruukki oli tunnettu pitkistä masuunin käyttöjaksoista eli puhalluksista. Ruukin voimanlähteenä oli 45 hevosvoiman höyrykone.

Raudan valmistuksen päätyttyä 1908 ruukki siirtyi 1913 H. Saastamoinen -yhtymälle ruukille kuuluneiden metsien takia. Yhtymä harjoitti ruukin tiloissa hiilenpolttoa muttei käynnistänyt enää ruukkia. Saastamoinen omisti läheisen Syvänniemen rullatehtaan, joka oli toiminnassa vuodesta 1891 vuoteen 1932. Ruukin rakennukset purettiin vaiheittain, ja lopullisesti 1941 Kuttajärven rannassa sijaitsevaa 25 metriä korkeaa savupiippua lukuun ottamatta. Piipun säilyttämisen H. Saastamoinen oli asettanut ehdoksi muun ruukin purkamiselle.

Lähde: Wikipedia

Sourun rautaruukilla 10/2024

Ruukin alueen opastetauluja museoviraston toimesta pystytettynä.

Itse ruukista ei ole nähtävissä kuin tehtaan piippu, ja perustusrakenteita puskien seassa.

Alueelle pystytetty näkötorni.

Mutta juuri miksi kaivostutkijat ovat eksyneet ruukkikohteelle on tässä:

Vanhoissa GTK:n tutkimuksissa on huomattu kuonakasassa olevan poikkeavaa säteilyä, joka on luultavasti peräisin järvimalmista.

Alue erottuu selvästi GTK:n Lentogeofysikaalinen radiometrinen uraanikartalta, joka perustuu GTK:n tekemään koko Suomen kattavaan matalalentomittauksiin jotka toteutettiin vuosina 1973-2007.

Metsän puolen kuonakasoja sammalten alla.

Säteily selvästi taustasäteilyä suurempaa, vaikkakin tasoltaan melko heikkoa.

Rannalla isohko kaistale ruukin kuonajätettä. Säteilytasot 0,3…0,6 mikrosievertiä/h. Nätisti ovat jätekasat ripoteltu Kuttajärven rantaan. Paljonkohan näistä on ollut ympäristövaikutuksia haitta-aineiden muodossa? Miten onko ollut tehtaan väellä poikkeavaa sairastelua, ja mitä on jäänyt perimään? Näitäpä ei ole varmaan kukaan vielä tutkinut.

Tarina ei kerro mistä mistä päin radioaktiiviset järvimalmit ovat peräisin. ”Yllättäen” näitä radioaktiivisia osumia löytyy vanhoilta kaivoksiltakin mm. Korsnäs:n kaivokselta, Soklista, Raajärveltä, Pahtavuomalta ja Lampinsaaressa. Uusia kaivoksia on suunnitteilla mm. Sokliin ja Rajapaloon paikkoihin, jossa on radioaktiivisia mineraaleja riskinä. Terrafame taas korvaa heikon uraanipitoisuuden määrällä…

Rytkyn uraanitutkimukset

Noin 10 km päässä Rytkyn alueella on myös tehty ansiokasta uraanikartoitusta. Pieniä ”pikipintaisia” lohkareita löytyi maastosta.

 

Kuopion Rytkyssä suoritetuissa U-malmitutkimuksissa todettiin vähäiseen kvartsiittimuodostumaan liittyvien mineralisaatioiden jäävän joko pesäkkeiksi tai muodostavan hyvin ohuita (n . 0 .5 = 1 m) kerroksia . Systemaattinen säteilymittaus osoitti yhden tällaisen kerroksen olemassaolon (P .5 ./P .0 .-74) .

Lisäksi todettiin U-pitoisuudessa suuria vaihteluita . Radonmittaukset eivät tulleet kysymykseen johtuen kallio- ja rakkamaastosta . Koska todetut Rytkyn U-malmiaiheet olivat sekä mittasuhteiltaan että pitoisuuksiltaan vaatimattomia ja vailla taloudellista merkitystä, ei mahdollisia jatkotutkimuksia katsottu enää aiheellisiksi

Rytkyssä sijaitsevan pienen kvartsiittilinssin yhteydessä todettiin kohtalaista säteilyä sekä lohkareissa että suoraan kalliossa .
Kallionnäytteestä P .5 ./P .0 .-74 saatiin analysoitaessa U = 3600 ppm, Th = 350 ppm ja K = 6,2%.

Lähde: RAPORTTI KUOPION RYTKYSSÄ 1973 U-MALMITUTKIMUKSISTA 1976.

Jatketaan yllättävillä uraaniaiheilla myös seuraavassa blogissa! Siilinjärven kaivoksen laajennukseen liittyviä uraaniasioista, josta ei ole mainittu sanallakaan YVA arvioinneissa…

 

Sourun ruukilla uraanijärvimalmit nosti Kaivostutkijat

Jari