Ivalojen Kultala on Suomen valtion vuonna 1870 rakentama rakennusryhmä Ivalojoen pohjoistörmällä Kehäpään tunturista lounaaseen. Kultalaa käytettiin alkujaan kullan kaivamisen ja kaupan valvontaan. Alue on nykyään museona, ja siellä on myös majoittumismahdollisuus vaeltajille.

Ivalojoen Kultala kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin, ja se on rakennussuojelukohde.

Kultalan rakentaminen ja toiminta sijoittuu kultaryntäyksen keskeisimpään aikaan. 1860-luvulla Suomen senaatti oli lähettänyt retkikunnan kartoittamaan kultaesiintymiä. Senaatin lähettämä retkikunta kartoitti Lapin kultaesiintymiä kesällä 1868. Syksyllä 1868 viimeisenä kohteena oli Ivalojoki, josta löytyi retkikunnan etsimää kultaa. Parin päivän huuhtomisen jälkeen oltiin varmoja, että Lapin merkittävin kultaesiintymä oli löytynyt. Todellinen kultaryntäys Ivalojoelle alkoi kesällä 1869, kun kaksi kokenutta kullankaivajaa, Jakob Ervast ja Nils Lepistö huuhtoi paikalta kaksi kiloa kultaa. Ervastin ja Lepistön ensimmäinen kullan löytöpaikka sijaitsee Kultalankosken yläpuolella joen pohjoisrannalla olevassa kivikossa, jota myöhemmät valtaajat ovat rajusti myllertäneet.

Kultalaa alettiin rakentaa sen jälkeen, kun keisari Aleksanteri II hyväksyi asetuksen kullanetsinnästä. Kultala eli Kruunun Stationin valmistui kevättalvella 1870 valtion viranomaisten tukikohdaksi, jossa viranomaiset jakoivat etsintälupia, valtauskirjoja, lunastivat kultasaaliit, valvoivat kultamaiden järjestystä ja laativat tehdaspiirikarttoja. Valtion palveluksessa oli alkuvuosina 38 miestä, joiden lisäksi Kultalan lähellä oleva kapakka houkutteli niin tehdaspiirien omistajia kuin työmiehiäkin.

Ivalojoen huuhtomoissa työskenteli kesällä 1870 yhteensä 335 henkilöä. Lisättynä kaikilla virkamiehillä, valtausten omistajilla, kullan etsijöillä ja irtoväellä oleskeli Ivalojoen kulta-alueilla noihin aikoihin 500 – 600 henkilöä. Kun Inarin henkikirjoissa oli tuolloin 659 henkilöä, saattoi Kultala olla kaupunkien jälkeen Pohjois-Suomen suurin taajama.

Kultalan toiminta hiljeni pikkuhiljaa 1880-luvulle tultaessa, jolloin päärakennus korjattiin revontulitutkimusta varten. Seuraavina vuosikymmeninä alueen kultapalstat ja rakennukset vuokrattiin yksityisille.

Ivalojoen Kultalan värikkääseen historiaan kuuluu myös sen toimiminen revontulitutkimuksien tukikohtana vuosina 1882 – 1884. Vuonna 1882 Suomen Tiedeakatemia aloitti napaseudun tutkimusohjelman, ja siihen liittyviä revontulitutkimuksia tehtiin kahtena talvena professori Karl Selim Lemströmin johdolla. Pietarlauttasen huipulle rakennettiin eristetty kuparilankakäämi, josta ainakin yhtenä yönä havaittiin nousevan valonsäde taivaalle. Tutkimuksia jatkettiin vielä seuraavana talvena, mutta uusia havaintoja ei saatu.

Kultalan käyttö väheni 1900-luvulla, ja 1920-luvulle tultaessa rakennukset olivat huonossa kunnossa. Kultalasta kirjoittanut Suomen Kuvalehti kustansi päärakennukseen uuden pärekaton vuonna 1931, mutta muuten rakennukset olivat hoidotta. Lapin Kultala Säätiön aloitteesta Kultalan rakennukset korjattiin Museoviraston valvonnassa vuosina 1972 ja 1982. Väentupa, leipomo ja varastoaitta jouduttiin huonokuntoisina entistämään vanhojen valokuvien ja piirrosten avulla. Rakennukset peruskorjattiin uudelleen vuonna 2000.

Päärakennuksesta noin 100 metrin päässä sijaitsi aikanaan vaatimaton kaksihuoneinen kapakka. Sitä kutsuttiin myös krouviksi, saluunaksi tai ruokalaksi. Kultakuumeen mentyä kapakka jäi tyhjilleen ja raunioitui. Viimeisetkin hirret haihtuivat aikanaan savuna ilmaan retkeilijöiden ja kullankaivajien nuotioissa. Kultalan kapakan rauniot ovat näkyvissä Kultalan alapuolella Paavonkallion juurella.

Alkuperäisiä rakennuksia ovat Kultalan pääkartano, viereinen aitta sekä sauna ja uudelleen rakennettuja väentupa ja leipomo. Metsähallitus rakensi palaneen autiotuvan tilalle uuden 1996. Kultalan riippusilta uusittiin 1997. Autiotuvan toinen puoli on avoinna kaikille, toista puolta sekä väentupaa voi vuokrata.

Metsähallitus rakensi vuonna 1970 väentuvan alapuolelle kaksihuoneisen kämpän, joka toimi autio- ja varaustupana. Kämppä paloi vuonna 1995. Uusi tupa valmistui vuonna 1996 päärakennuksen itäpuolelle. Sen kahdesta huoneesta toinen toimii autiotupana ja toinen vuokratupana.

Lähteet: https://www.kultahippu.fi, Wikipedia, Luontoon.fi

 

Kullan etsintää Kultalassa 6/2013

Pahaoja – Ivalojoki -reitti, 12 km, on ainoa merkitty kesäretkeilyreitti Hammastunturin erämaan alueella. Reitin lähtöpaikka on Pahaojantien varrella oleva pysäköintialue, jossa on opastuskatos. Lähtöpaikalta laskeudutaan metsäpolkua pitkin Pahaojan museoalueelle, jossa on rakennuksia ja koneita entisiltä kullankaivuuajoilta. Pahaojalla on kultahistoriasta kertova opastuskatos. Reitti jatkuu Pahaojan museokämpän alapuolella olevalle Sotaojan ylittävälle riippusillalle ja edelleen Pahaojanpalon rinnettä luoteeseen. Matka jatkuu vaihtelevassa metsämaastossa ja paikoin ylitetään puroja kahlaten. Björklundinvaaran (327 m) jälkeen laskeudutaan Ivalojoen rantaan erittäin jyrkkää rinnettä alas. Rinteen reitti on maastoon merkitty keltaisella lippunauhalla. (Rinteen huonokuntoiset portaat on purettu vuonna 2021.)  Ivalojoki ylitetään riippusiltaa pitkin ja vastarannalla noustaan rantatörmän päällä olevalle Kultalan alueelle.

Ivalojoki vuonna 2013.

Lihrinkallio Kultalan vastarannalla. Kuvassa näkyy saunarakennus Ivalojen rannassa.

Riippusilta Ivalojoen yli Kultalaan.

Päärakennus eli kruunun stationi saamassa uuden pärekaton 2013.

Päärakennuksessa on viisi huonetta: etuhuone, ase- eli takkahuone, keittiö, papinhuone, santarmihuone ja toimistohuone.

Etualalla Kultalan leipomo, ja taustalla väentupa.

Kultalan pihapiirin länsipuolella on kaksihuoneinen, kellarilla varustettu ns. väentupa, jossa asui Kultalan järjestystä valvoneita santarmeja.

 

Ivalojoen kultakuumetta kokemassa oli Kaivostutkijat.

Jari