Ivalojoen alueen kultareiteillä 6/2013
Mistä se kulta löytyy? Suunta oli ainakin kohti Palsinojaa.
Tutustuminen Palsinojan varren kullanhuuhdontapaikkoihin. Paikoin joenvarsia on muokattu reilulla kädellä ja koneiden avustamana. Kullanhuuhdonta poikkeaa merkittävästi vaikkapa Kittilän kultakaivoksen tuotannosta. Kittilässä käytetään reilulla kädellä ympäristömyrkkyjä! Huuhdonnassa vaikutukset painottuu vesistöjen samentumiseen, ja tässä tapauksessa joki osien muokkaamiseen.
Kullankaivupaikka mäen rinteessä Palsinojalla.
Koneellinen kaivupaikka Palsinojalla. Aluetta ennallistettu.
Ennallistettua täyttöä. Pintaosissa ei ole juurikaan kasvupintaa, vaan enemmänkin karumpaa moreenitäyttöä.
Vastaava toisesta suunnasta kuvattuna. Vasemmalla puolella hieman aikaisemmin ennallistettu alue, jossa näkyvillä pientä kasvillisuutta.
Maisemointi
Maisemointityöohjeen voi ytimekkäästi lyhentää:KIVET PIILOON JA PINTAAN
HIENOAINESTA TAI HUMUSTA.Näin se vaan on; Jos tätä pikaohjetta noudatetaan, niin maisemointi onnistuu. Kun näin on toimittu, niin ei ole lopultakaan oikeastaan minkäänlaista merkitystä sillä, mihin kohtaan on muotoiltu maastoon painanne tai mihin pieni kumpare tai minkälaiset mutkat uusiopuroon tulee jne.
Puron uoma tulisi palauttaa mahdollisimman tarkasti alkuperäiselle paikalle. Joo, tiedän – useilla puroilla tämä ei ole enää mahdollista, koska uomaa ovat monet sukupolvet siirrelleet edestakaisin. Tällaisissakin tilanteissa pitäisi alkuperäistämistä edes yrittää. Selvästi sivuun kaivettu, yleensä suora, ohitusuoma ei kelpaa maisemoiduksi puroksi.
Kaiva uomaan sellaisia mutkia, kuin purossa muuallakin on. Kaiva siihen syvempiä ja matalampia kohtia – leveämpiä ja kapeampia. Tämä on oikeasti hieman vaivalloista, sillä kaivinkoneella on helpompaa kaivaa suoraa linjaa kuin luontevasti mutkitella.
Jos sinulla on käytössäsi ränninsuun soraa, niin laita sitä paikoin uoman pohjalle virtaaviin paikkoihin. Hienoainespitoiseen pohjaan tulee kasvillisuutta, mikä antaa kaloille suojapaikkoja. Kullankaivajan tekemiin sorapohjiin on taimenen hyvä läsäyttää kutu.
Älä turhaan yritä rakentaa mitään luonnonnähtävyyksiä. Vaikka omasta mielestä ne tuntuvat hauskoilta ja kiinnostavilta, niin ulkopuolisesta ne näyttävät keinotekoisilta virityksiltä.
Vaikka luonnonpuroissa usein turve ulottuu veteen saakka, aika usein jopa kiemurtelee sisällä turpeessa, älä lisää pintaan tulevaa humuspitoista maata vesirajaan, vaan jätä parin metrin mineraalimaapitoinen väli. Se estää irtohumuksen huuhtoutumisen vesistöön.
Jos Sinulla ei ole käytössä humusta, levittele painanteisiin altaan pohjiin kerrostunutta hienoainesta – liejua. Painanteisiin siksi, etteivät kevättulvat tätä huuhtoisi alavirran asukkaiden iloksi. Jos tulvat ovat paikassasi kovat, niin unohda koko juttu. Mutta sopivissa paikoissa pienikin määrä hienoainesta pinnassa nopeuttaa kasvillisuuden virkistymistä monella vuodella.
Tällä hetkellä meitä ohjeistetaan, niin että mitään heinänkylvöjä ei maisemoidulle alueelle tule tehdä. Tällä pyritään suojelemaan alkuperäisen luonnon lajeja. Monien maiden oppaissa taas jonkin nopeasti kasvavan, yksivuotisen heinän kylvö on pakollista. Tämä sitoo yhdessä kesässä pintamaan, nopeuttaa muun kasvillisuuden juurtumista ja katoaa sitten, kun muu kasvillisuus valtaa alueen. Vaikka se olisi järkevää, on se kiellettyä.
Hyvä kullankaivutapa: Lapin Kullankaivajain Liitto Ry.
Vertailun vuoksi luonnonmukaisempaa Palsinojan maastoa.
Ivalojen varren alkuperäisellä kullanlöytöpaikalta löytyy opaste.
Lihrin retkikunta löysi 40 kilometrin nousun jälkeen Louhiojan lähettyviltä koevaskauksessa maaperästä kultaa niin paljon, että sen kaivaminen olisi kannattavaa. Kultaa löytyi Nulkkamukka-nimisessä paikassa. Sinne pystytettiin vuonna 1987 asiasta kertova muistomerkki.
Ivalojoen varrella on useita autiotupia. Lihrin muistomerkin lähellä oleva Louhiojan autiotupa.
Ivalojoen Ritakoski on yksi Lapin kultahulluuden vaikuttavimmasta muistomerkeistä. Luonto on taitavasti naamioinut kymmenet kaivoskuilut, kämppien rauniot, kaivuojat ja huuhdontapaikat, höyrykoneen, kaivosporat, vinssien, patojen, rännipukkien ja uivan kullankaivukoneet jäännökset. Ritakoskella oli kultahistorian mittavimpia kultatyömaita 1910-, 1920- ja 1930-luvuilla. Metsähallitus on yhdessä Tankavaaran Kultamuseon kanssa ehostanut ja kunnostanut Ritakosken ympäristöä. Vanha höyrykone alavirran puolella on pelastettu uppoamasta ja ruostumasta, uiva kaivinkoneruoppaaja ylävirran puolella on entisöity, kämppiä kunnostettu ja lisätty informaatiotauluja.
Lisää Ritakosken historiasta: https://www.kultahippu.fi/tarinat-2/ivalojoki/ritakoski-2/
Kullankaivajien asumukset ovat paikoin mielenkiintoisia, ja luovat näin olen paikallisesti oman ITE-kategoriansa. Historiaa ja kultatarinoita unohtamatta.
Sotajoen vuokrakämppä.
Samalla paikalla koettiin valtava räjähdys kesällä 1948 Jaakko Isolan, Heikki Kokon ja Jukka Pellisen yhteisellä valtauksella. Miehet olivat koonneet saksalaisten jälkeensä jättämiä räjähteitä maantien varresta, uittaneet ja kuljettaneet ne poroilla Sotajokea alas. Satakunta miinaa kätkettiin maahan tasaisin välein ja ne yhdistettiin toisiinsa. Miinat räjäytettiin polkupyörän dynamosta tehdyllä kipinällä. Valtavan pölypilven hajottua Sotajoki virtasi uudessa uomassa ja päästiin kaivamaan vanhan uoman pohjaa, kun ensin rakennettiin pato. Kultasaalis ei tyydyttänyt, vaikka sitä kolmena kesänä oli paikalta tullut pari kiloa.
Lähde: https://www.kultahippu.fi/tarinat-2/sotajoen-ja-palsinojan-kultahistoriaa/
Pahaojan museoalue.
Vasemmalla haara Sotajoelle. Oikealla Kellostapulin suunnan haara.
Edellisen alueen läheltä löytyy vanhoja kullankaivupaikkoja.
Ja huuhdonnasta jääneitä kivikoita historian takaa.
Kultaiset jälkisanat
Mihin perinteinen kullanhuuhdonta pitäisi asettaa kultamalmikaivoksien rinnalla ympäristöasioiden suhteen?
Alun perin kullankaivutoiminta ei kiinnostanut erityisemmin ketään, ja vasta 80-luvulla ilmaantui koneellinen kullankaivu yleisemmäksi ja taloudellisemmaksi kullankaivutavaksi. Ensimmäinen hälinä koneellisen kullankaivusta ilmaantui 80-luvulla Sotajoella ja Palsinojalla, ja laajeni myös koskemaan erityisesti Lemmenjoen kansallispuiston aluetta. Kullanhuuhtojia on syytetty pääasiassa ympäristövaurioista mm. kasvillisuuden tuhoamisesta ja siitä johtuvasta maaperän eroosiosta, vesistöjen liettymisestä ja kalastotappioista sekä maisema-arvojen tuhoutumisesta.
Kullankaivajia koskevat kaivoslain lisäksi moninaiset ympäristölain, kansallispuistojen perustamislakien, maankäyttö- ja rakennuslain, erämaalain, jätelain, vesilain ja maastoliikennelain pykälät. Näitä lakeja sovelletaan erilaisissa alemman tason järjestyssäännöissä ja ohjeissa.
Erilaisilla ympäristönsuojelujärjestöillä on kova halu tuomita kullankaivu. Luonnonsuojelijat eivät tosin aikoinaan vastustaneet Pahtavaaran kaivoksen perustamista, ja IKIVIHREÄ ympäristöministeri Pekka Haavisto perusmuurasi Pahtavaaran rikastamon peruskiven yhdessä KTM:n Antti Kalliokosken kanssa 11.9.1995!!!
”Molempien ministerien, paikallisten poroisäntien ja kyläläisten läsnäolo tilaisuudessa osoittaa eri tahojen huomioon ottamisen tärkeyttä nykyisissä kaivoshankkeissa.” – Vuoriteollisuus 2/1995
Paskaa ja asbestiahan siitä sitten jäi reilulla kädellä jälkeen Pahtavaaraan.
Todelliset ympäristöriskit ovat todellakin muualla kuin irtokullan etsintään myönnetyillä kaivospiireillä. Haluttiinko ammattikullanhuuhtojien lokaamisella ja lopettamisella ohjata keskustelu pois malmikaivoksien ympäristöongelmista 2011 kaivoslainuudistuksen aikoihin. Melkoista viherpesua ja poliittista lehmänkauppaa, jossa pelinappuloina oli yhtenä sotilaana kullankaivajat. 2011 kaivoslainuudistuksen kätilömies Mauri Pekkarinen petti mm. Lemmenjoen kullanhuuhtojat ja palkitsi malmikaivokset. Lemmenjoen kansallispuiston alueella ei saa enää harjoittaa koneellista kullanhuuhdontaa 30.6.2020 jälkeen. Kullanhuuhtojien oli poistettava alueelta kalustonsa ja rakennelmansa sekä kunnostettava jälkensä kahden vuoden kuluessa toiminnan päättymisestä.
Rikastus puhtaalla vedellä ja painovoimalla ilman yhteiskunnan tukia vai malmikaivokset ympäristöä kuormittavilla kemikaaleilla, kuten syanidilla? Konkursseja, aggressiivista verosuunnittelua, jätevesiputkia vesitöihin, ympäristörikoksia ja kaivostoiminnan avustamista monin erimuodoin yhteiskunnan rahoilla ja resursseilla. Huonoja esimerkkejä näistä löytyy: Kittilän kultakaivos, Pahtavaaran kultakaivos, Pampalon kultakaivos ja Rämepuro, Pirkanmaan alueen Dragon Mining ja Raahen Laivakangas. Yhteiskunta ja luonto maksaa näiden jäljiltä kyllä kovaa hintaa verrattuna perinteiseen kullanhuuhdontaan!
Kultaa ei löytänyt Kaivostutkijat.
Jari
